Mun piti tulla kertomaan teille jo viikonloppuna, mutta en oikeen kehdannut, uskaltanut ja halunnut.

Yks ilta viimeviikolla oli ihan kauhea olo. Ei sinällään mitään uutta ja kummallista, pahoja oloja nyt on ollut aiemminkin. Mutta, olin syönyt kai paljon ja tunsin itseni yhtäkkiä isoksi, läskiksi. Itseasiassa olin ehkä syönyt paljon koska teki mieli oksentaa. Ei, en tehnyt sitä.

Seuraavana aamuna kävin vaa'alla, painoin mielestäni liikaa. Varmaan siksi että olen tottunut olemaan pieni, laiha ja pidän siitä. En aio aloittaa mitään laihdutusta tai aloittaa mitään oireilua. Oon kuitenkin havainnut syömisessäni joitain muutoksia, esimerkiksi koulussa syön harvemmin ja vähemmän.

En kai ole sairastumassa pikkuhiljaa? EI! En halua, en anna sen tapahtua. Mutta mitä jos syömishäiriö saa vaivihkaa otteen musta, ja en edes tajua sitä?

Se siitä selkeästä ja fiksusta kirjoittamisesta kun jotkut ovat sitä kehuneet... Oli mulla oikeastaan kyllä yksi toinenkin asia mistä halusin kirjoittaa.

Eilen illalla Riisin kanssa puhuessa tuli ihan mieletön ikävä sitä, muistin kaikki sen parhaat puolet ja söpöt asiat yhdessä rysäyksessä. Itkin ikävääni ja katsoin televisiosarjaa siihen asti kunnes nukahdin.

Tänään, aika äskettäin, puhuin taas Riisin kanssa ja sillä oli ilmeisen huono olla. Mulle tuli ihan kamala olo kun en osannut sanoa oikeastaan mitään järkevää tai auttaa mitenkään. Riisi sanoi tuntevansa olonsa yksinäiseksi, mä en oikeen pysty ymmärtämään sitä koska ainakin mun käsityksen mukaan se pitää paljon yhteyttä ihmisiin ja näkeekin ihmisiä nykyään paljon, käy keikoilla ja sellasta. Oon koittanut sanoa sille ja aina muistutankin siitä että mulle voi puhua ihan koska vaan ihan mistä vaan, en tiedä mitä muuta voisin tehdä.

Sitten tuli puhe taas tästä ihmissuhdejutusta. Kerjäsin vaan lisää "kerro miks tuntuu siltä?", "miks?", "tee näin ja näin ja näin" vaikka tiesin että mulle tulee mielettömän paha olla. En osaa olla kuuntelematta, auttamatta ja välittämättä. Puhuttiin ja puitiin tota sen ihmissuhdejuttua, miten Riisi ei kehtaa sanoa sille pojalle että haluaa olla pelkkä ystävä vaikka pitääkin sitä kivana. Tuli ihan sellanen olo että niin, mitä oikeen on tapahtunut? Eihän se mulle kuulu, mutta tuntuu pahalle. Riisi panikoi myös sitä että miten voisi sanoa sen, tekstiviestillä ei kuulemma uskalla koska siihen voi vastata heti.

Tuntui todella pahalle, vähään aikaan ei ole tehnyt mieli tupakkaa tai alkoholia mutta nyt teki (koska nehän ovat ratkaisu pahaan oloon). Suututti hieman ja totesin aika tylysti ja tyhmästi että kerran kihlatun voi jättää tekstiviestillä niin ei pitäisi olla kovin hankala kertoa tuollaistakaan asiaa tekstiviestillä.

Vaikka koitan uskotella teille ja ittelleni että olisin päässyt Riisistä yli, niin asia ei kyllä selvästikkään ole niin.